Kolmas osa, luvut XIX – XXI, ss. 351-408 by Yrjö

Keskustelu lähti liikkeelle pääteeman arvioinnilla. Laajemmalla tasolla Polanyi hahmottelee 20-luvulta eteenpäin tapahtunutta murrosta talouden ja yhteiskunnan toimintaedellytyksissä. Ensimmäinen teemaklusteri kietoutui työttömyyden syntyyn tai synnyttämiseen Speenhamlandin järjestelmän kumoamisen myötä. Polanyin näkökulma on että prosessi oli varsin raadollinen ja sen laatijat tietoisia aikaansaamastaan kärsimyksestä. Tässä vastikkeeton työttömyyskorvaus ei käytännössä oikeuttanut saajaansa kuin joko yhteiskunnan kaatoluokkaan taikka hakemaan mitä hyvänsä työtä nälkäkuoleman uhalla. Käytännössä heille jäivät kannettaviksi kaikki järjestelmän toiminnan yhteiskunnalliset ongelmat.

Esille tuli muutos yksityisomaisuuden, siis tuotantovälineiden omistuksen, suojan suunnassa. Alkuperäisessä muodossaan yksityisomistuksen koskemattomuus oli tarkoitettu suojaksi yhteiskunnan ylempien tahojen mielivaltaa vastaan. Nyt se kääntyi omistuksen ja tutotantotavan toimintamallien suojelemiseksi työväestöltä valtion liittoutuessa omistajien kanssa. Tämä ilmeni kahtena markkinatalouden tuottamana jännitteenä: talouden puolella interventioiden vastaisuutena, liberalistisena käsityksenä siitä, ettei valtio saa puuttua työmarkkinoiden toimintaan ja politiikan puolella työläisten sulkemisena äänioikeuden ulkopuolella.

Kansan kokemisesta uhkaksi Antti esitti esimerkit äänioikeuksien rajoituksista niiden syntyvaiheessa 1900-luvun alussa: toisaalta niihin, ”yleisinä ja yhtäläisinäkin” liitettiin hyvin usein varallisuusehtoja ja toisaalta esimerkiksi Suomessa äänioikeus koski vain yli 24-vuotiaita, joka tarkoitti käytännössä sitä että iso massa työväestöä ei saanut äänestää. Polanyi tuo esille ryysyköyhälistön rajaamisen äänioikeuden ulkopuolelle Englannissa. Lisäksi yleinen ääänioikeus tuli vasta ”sopeutumisvaiheen” jälkeen, teollisen järjestelmän vahvistettua perustansa. Markkinatalouden keskeinen oppilause vakaasta valuutasta periyttää myös tämän alkukäsityksen myöhempään politiikkaan: kansan vaatimukset nähdään uhkaksi järjestelmän keskeisimmille edellytyksille, käsityksen ollessa se, että kansan vaatimukset romuttavat valuutan.

Keskustelu polveili välillä pois tästä tematiikasta, mutta eräänä kestämättömänä jännitteenä yhteiskunnallisessa kehityksessä liittyen tähän ja siltana myös fasismin nousun syihin hahmottui demokraattisen järjestelmän työväenedustuksen ja teollisuuden vastakkainasettelu joka alkoi muuttua Polanyin sanoin pahaenteiseksi. Keskustelussa hahmoteltiin tätä ristiriitaa yhteiskunnan kannalta. Ongelma on tilanteessa, jossa normaalit eturistiriidat eivät johdakaan kompromissiin osapuolten välillä vaan kärjistyvään, sovittamattomaan ristiriitaan. Yhteiskunnan kannalta tämän tuhoisuus on siinä, että molempien osapuolten tehtävät ovat sen kannalta välttämättömiä: teollisuuden omistajat ovat vastuussa yhteiskunnallisen tuotannon jatkumisesta, jolloin heillä on ”periaatteessa kaikkien tuki takanaan heidän pyrkiessään pitämään tuotannon käynnissä”. Tämä on kaikkien etu. Toisaalta työläiset huolehtivat konkreettisesta arvontuotannosta, jolloin myös heidän etunsa ovat ”mitä suurimmissa määrin yhteneväiset koko yhteisön kanssa. Nyt tultiin kuitenkin tilanteeseen, jossa molemmat pyrkivät sivuuttamaan toisensa. Politiikan ja talouden erottaminen uhkasi lamauttaa koko yhteiskunnnan. (370–372) Polanyin näkemyksessä tämä umpikujainen asetelma kattoi pöydän fasistiselle ratkaisulle.

Tässä kohtaa esille tuli liberaali utopia markkinoiden kautta mahdollistuvasta täydellisestä vapaudesta. Koska pyrkimys tämän toteuttamiseen oli osoittautumassa mahdottomaksi, tultiin positiivisen ja negatiivisen vapauden fasistisessa ratkaisumallissa toiseen äärimmäisyyteen, vapauden mahdottomuuteen, vallan, voiman ja väkivallan nostamiseen keskiöön. Tämän nähtiin Polanyilla johtuvan nimenomaan taloudellisten ja polittisten jännitteiden ratkaisemattomuudesta. Selittävänä tekijänä on tässä markkinatalous, erityisesti 30-luvun lama. Polanyin tavassa selittää fasismia on kiistämättä kunnioitettavaa laaja-alaisuutta. Fasistiset liikkeet eivät olleet joidenkin maiden ”yksinoikeus” ja käytännössä ainoa kaikkia niitä maita yhdistävä tekijä joissa siitä tuli merkittävä yhteiskunnallinen liike, on osallisuus maailmanlaajuiseen talousjärjestelmään.

Tästä keskustelu siirtyi eri maiden erilaisiin kehityskulkuihin ja lähtötilanteiden erilaisuuteen. Polanyi näemmä pyrkii paitsi hahmottamaan tilanteiden samankaltaisuuksia, myös niiden erovaisuuksia, erityisesti Eurooppalaisen kulttuuripiirin voimakkaiden valtioiden tasolla. Pelkkään erityiseyyteen tarttuminen olisi harhakuvanomaista. Keskustelu koski erityisesti Britanniaa, Yhdysvaltoja, Venäjää ja Saksaa. Näistä Saksan nousu oli laman jälkeen nopein koska se sopeutua nopeimmin ja voimakkaimmin vanhan järjestelmän hajoamiseen laskien sen varaan, että se hajoaisi lopullisesti. Polanyi näkee myös, että Britannian valmistautumattomuus sotaan johtui sen pyrkimyksestä pitää kiinni kultakannasta. Lähtökohtaisena erona Saksaan Britannialla oli huomattavasti parempi lähtötilanne ja sen mukana tullut pyrkimys saada vnha kultakantainen järjestelmä keinohengitettyä eloon. Venäjä puolestaan oli jo kääntymässä takaisin ”sotakommunismista”, mutta joutui Polanyin mukaan markkinatalouden toimimattomuuden vuoksi vastentahtoisesti tulemaan toimeen omillaan ja kääntymään sosialistiseen määräystalouteen.  Laissez-fairen periaatteet hylättiin näissä maissa erilaisilla tavoilla: fasismilla Saksassa, sosialismilla Venäjällä ja New Deal-politiikalla. Kaikki nämä muutokset olisivat siis palautettavissa yhteiskuntien taloudesllisen pohjan uudistamisen pakkoon, eivät lähtökohtaisesti aatteellisiin ratkaisuihin.

Keskustelun lopuksi esille nousi kaksi näkemystä kirja pohjalta. Ensinnäkin se, että yhteiskunta toimii niin että yhteisöllä on tarpeeksi valtaa talouteen. Toiseksi se, että tavarakuvitelma ei voi olla säilymään pyrkivän yhteiskunnan perusta. Tässä mielessä markkinatalous ei siis ole ihmisyyden toteuttamista.

V: Markkinamallin kehittyminen (s. 112-128) by: Olli Herranen

Tässä luvussa Polanyi kirjoittaa otsikon mukaisesti markkinamallin kehittymisestä. Hän katsoo, että on ”paikallaan tarkastella seikkaperäisesti markkinoiden luonnetta ja alkuperää, mikäli halutaan päästä eroon 1800-luvun taloudellisesta taikauskosta” (2009, 112). Tässä tapauksessa Polanyi viittaa talouden luonnollisina pidettyihin yleisiin kehityslakeihin, eli talouden omalakiseen luonteeseen, johon myös Adam Smith viittasi kuuluisalla käsitteellään ”näkymätön käsi”.

-    Hyvä lähtökohta tulkita Polanyin historiallista tulkintaa on käyttää hänen viitteessään (mts, 421) esiintuomaa tavaroiden vaihdon tematiikkaa. Polanyi tekee klassisia antropologisia tutkimuksia hyväksi käyttäen jaon markkinamallin mukaiselle ja ei-markkinamallin mukaiselle tavaroiden vaihdolle. Hän käyttää hyväkseen esim. Bronislaw Malinowskin tutkimuksia Trobriant-saarilta ja niissä eläneistä kulttuureista. Ei-markkinamallin tapauksessa tavaroiden vaihto liittyy ei-taloudellisiin suhteisiin, kuten pysyviin kumppanuussuhteisiin, jolloin vaihdon pääasiallisena motiivina ei ole taloudellisen hyödyn tavoittelu, vaan keskinäisen solidaarisuuden osoitus ja sosiaalisten siteiden vahvistaminen. Markkinamallia mukailevassa taloudellisessa järjestelmässä Polanyi näkee voiton ensi sijaiseksi toiminnan motiiviksi ja kiihokkeeksi.
-    Markkinat ovat markkinamallin mukaisissa yhteiskunnissa tarkoin määrättyjä instituutioita. Nämä instituutiot alkavat hallita yhteiskuntaelämän muita osa-alueita, jolloin muut sosiaalisen elämän alueet muuttuvat markkinoille alisteisiksi ja yhteiskunnasta tulee ”pelkkä markkinoiden liitännäinen” (mts, 113). Tämä ajatus, jossa vaihdon rationaliteetin sisältämä taloudellinen instituutio, joka tuotetaan yhteiskuntaan poliittisesti, kytkeytyy luonteensa vuoksi kaikkiin muihinkin ihmiselämän osa-alueisiin, on olennainen osa myös Karl Marxin teoriaa. Marxin ajatusta yhteiskuntien tavaramuotoistumisesta voidaan soveltaa jo edellä mainittuun Polanyin viittaamaan Malinowskin tavaran vaihdon tematiikkaan,  jos käytetään ei-markkinamallin mukaisten yhteiskuntien vaihtotapahtumissa ”esineen” käsitettä, ja markkinamalliin sovelletaan Marxin ”tavaraa”. Käytännössä näin voidaan tehdä karkea käsitteellinen jako esineen ja tavaran välille; esine valmistetaan ja mahdollisesti vaihdetaan siksi, että sillä itsellään on joku arvo ja käytännön funktio omistajansa kannalta, kun taas tavara valmistetaan vain siksi, että markkinamalli ja sen kontrolloima yhteiskunta vaatii toimiakseen mahdollisimman laajaa ja tehokasta tavaroiden tuotantoa, tarvitsi niitä sitten joku tai ei.
-    Polanyi argumentoi, että ”markkinoiden yhdistyminen valtavan voimakkaaksi itsesäänteleväksi järjestelmäksi ei johtunut jostakin markkinoille ominaisesta kasvutaipumuksesta, vaan ennemminkin siitä, että yhteiskuntaan syötettiin hyvin keinotekoisia kiihokkeita, jotta selvittäisiin tilanteesta, joka oli seurausta aivan yhtä keinotekoisesta koneiden ilmantumisesta” (mts, 114). Polanyillä on tapana, kuten tässäkin tapauksessa, tehdä melko kiinnostavia väitteitä ja jättää perustelematta niitä. Erityisesti olisi ollut kiinnostavaa tietää, että millaisia keinotekoisia kiihokkeita markkinoiden rakentamiseksi on tuotettu, ja millä Polanyi perustelee jonkin kiihokkeen ”keinotekoisuuden”. Tässä kohtaa Polanyi vetoaa ”alkuperäisen työnjaon” ja ”keinotekoisten koneiden” suhteeseen, jossa ainoa luonnollinen ja alkuperäinen työnjako nähdään ikään, sukupuoleen ja etnisiin ryhmiin liittyväksi tekijäksi, eikä työnjako ole alisteinen taloudelliselle toiminnalle niin kuin usein ajatellaan. Tämän perusteella voisi päätellä Polanyin esittävän, että koneistuminen, jonka usein väitetään helpottavan ihmisten elämää, onkin todellisuudessa työnjakoa keinotekoisesti tuottavaa markkinamallia tukevaa kehitystä. Tämä sangen karkea ja yksinkertainen tulkinta tuskin tyhjentää muuten kun pääpiirteissään, jos lainkaan, Polanyin kritiikkiä, mutta ajatuksena tarjoaa melko vastakkaisen perspektiivin totutulle ajattelumallille koneiden ja teknologisen kehityksen elämänlaatua parantavasta vaikutuksesta. Polanyi myöhemmin vielä mainitsee, että ”markkinatalouden äärimmäinen keinotekoisuus juontaa juurensa siitä, että tuotantoprosessi itsessään perustuu ostamiseen ja myymiseen” (mts, 137).
-    Markkinoiden syntyä Polanyi selittää kauppayhteyksien syntymisellä ei-tutun sosiaalisen ryhmän kanssa; yhteisön sisäinen talous ei hänen mukaansa synnytä markkinoita (mts, 115). Tässä kohtaa Polanyi ottaa kantaa erilaisiin talouteen liitettyihin ajatuksiin ihmisen kilpailullisesta luonteesta ja työnjaon motiiveista, muttei kykene muotoilemaan muuta kuin perusteita sille, ettei sosiaalisen ryhmän sisäinen dynamiikka vielä riitä sinänsä tuottamaan usein ihmiselle luonnolliseksi ajateltuja taloudellisia kiihokkeita.
-    Markkinoita Polanyi katsoo olevan kolmenlaisia: 1) ulkoisia markkinoita, jotka keskittyvät kuljettamiseen 2) paikallisia markkinoita, jotka keskittyvät tuotteisiin jotka eivät kestä kuljettamista, ovat liian raskaita tai helposti pilaantuvia ja 3) kotimaan markkinoita, jotka tuotevalikoiman sisäisen samankaltaisuuden vuoksi ovat olennaisesti synnyttämässä markkinoille kilpailun periaatetta. Tärkeimmän eron kilpailua synnyttävään kotimaan kauppaan Polanyi näkee ulkomaan- ja paikallisella kaupalla siinä, että näiden jäljempänä mainittujen funktio on nimenomaan täydentävä. Tällä Polanyi tarkoittaa niitä tarpeita, joita omalla tekemisellä ei pystytä tyydyttämään ja joiden täydentäminen vaihdolla voitaisiin katsoa jotenkin vielä luonnolliseksi ja ei-markkinamallin mukaan toimivaksi. (mts, 117-118) Kotimaan kaupassa Polanyin päättelyn mukaan taas on ainakin jo idullaan ne elementit, jotka tulevat olemaan tyypillisiä ja markkinamallia määritteleviä, eli samojen tavaroiden tuotanto eri paikoissa ja niiden kilpaileminen keskenään jaetuilla markkinoilla. Tässä voidaan nähdä tietyn talousalueen, kuten kansallisvaltion, riittävän homogeenisten tuotannontekijöiden vaikutus talousmallin ja -alueen kehityksessä. Polanyi näkee valtion tärkeänä toimijana kotimaan markkinoiden syntymisessä (mts, 122). Esimerkkinä mainitaan keskiaikaiset kaupungit, joissa paikallinen kauppa ja kaukokauppa pidettiin erillään (mts, 122-123). Tästä hän johtaa ensimmäiset valtiolliset väliintulot markkinoille, jotka koskivat vain paikallisia markkinoita koskevaa sääntelyä ja jättivät kansainvälisellä tasolla tapahtuvan vaihdon näiden sääntelymekanismien ulkopuolelle. Polanyin mukaan ”kaupunki oli porvareiden muodostama organisaatio. Vain heillä oli oikeus kansalaisuuteen, ja järjestelmä perustui porvareiden ja ei-porvareiden erottamiseen” (mts. 124). Kaupungin organisoimat sotilaalliset ja poliittiset voimat pystyivät kontrolloimaan kauppaa porvareiden etuja turvatakseen äärimmäisen tiukalla protektionismilla. Tällä tuotettiin entisestään syvenevää kuilua säädellyn ja hallitun paikallistalouden, jota pyrittiin suojelemaan kaukokaupan vaikutuksilta, ja kontrolloimattoman liikkuvan pääoman välillä (mts, 124-125). Tämä kaikki liittyi Polanyin mukaan oleellisesti uuden poliittisen luomuksen, keskitetyn valtion, syntyyn (mts, 126). Tämä johtaa mielenkiintoiseen johtopäätökseen: valtion vapauttaessa kauppaa on sen seurauksena monopoli ja kilpailu, jotka säännellyt markkinat olivat onnistuneet välttämään. Jos kilpailun vapauttaminen johtaa väistämättä monopoliin (kuten myös klassinen talousteoria osoittaa) ja monopoli on sääntelemättömien, kilpailtujen markkinoiden tuote, on historiallinen päätelmä se, että ajallisesti taloudessa on ollut sääntelyä ennen kun kilpailu on ollut vielä markkinoihin vaikuttava voima. (mts, 127-128)

VI: Itsesääntelevät markkinat ja kuvitteelliset tavarat: työ, maa ja raha (s. 129-141) by: Yrjö Kallinen

Kuudennessa kappaleessa Polanyi siirtyy eteenpäin historiallisesta markkinoiden synnyn tarkastelusta varsinaiseen ”markkinayhteiskuntaan”, säännellyistä markkinoista itsesäätelevään markkinatalouteen. Tässä kappaleessa hän keskittyy tämänkaltaisen yhteiskunnan ja sitä hallitsevan taloudellisen mallin luonteenomaisten piirteiden käsittelyyn.

-    Polanyi lähtee liikkeelle siitä että ennen omaa aikaamme markkinat ovat kaikissa historiallisissa yhteiskunnissa olleet yhteiskunnan taloudellisen elämän liitännäinen, eivät sitä hallitseva periaate ja käytäntö. Aiemmissa muodoissaan pisimmälle kehittyneet markkinat ovat kehittyneet yhtäaikaa. Itsesääntelevien markkinoiden ajatus on tällaiseen kontekstiin nähden perin vallankumouksellinen. (Polanyi 2009, 129)
-    Markkinatalous on siis Polanyin mukaan täysin uusi historiallinen muoto. Hän hahmottaa sen peruspiirteet seuraavasti: markkinatalous on talouden järjestelmä, jota sääntelevät, ohjaavat ja valvovat markkinahinnat. Tämän itsesääntelevän mekanismin (hintamekanismin) tulee pitää huolta hyödykkeiden tuotannosta ja jakamisesta. Se perustuu odotukseen siitä, että ihmisten toimintaa ohjaa taloudellisen hyödyn maksimointi. (mts. 129) Järjestelmän peruspiirteitä ovat oletukset kysynnän ja tarjonnan laista hintamekanismin toiminnan pohjana sekä se itsesääntelyn edellytys että kaikille tuotannontekijöille tulee olla olemassa markkinat. Tämä ei koske ainoastaan tavaroita, jotka Polanyi myöhemmin määrittelee ”esineiksi jotka on valmistettu markkinoilla myymistä varten” (mts. 134 – 135) vaan myös työtä, maata ja rahaa. Näillä ehdoilla varmistetaan itsesääntelyn toimivuus siten, että kaikki tulot ovat peräisin myynnistä ja ne riittävät kaiken tuotetun ostamiseen. (mts. 130 – 131) Hintamekanismin toiminta siis edellyttää että kaikilla talouden osatekijöillä on markkinoilla määräytyvä hinta (mts. 131).
-    Tähän kuulu Polanyin mukaan tärkeänä osana politiikan erottaminen taloudesta eli poliittisten ja taloudellisten instituutioiden synty sekä toisaalta sekä poliittisen sfäärin että muun yhteiskunnan alistaminen taloudellisen toiminnan lainalaisuuksille: ”Markkinatalous on mahdollista vain markkinayhteiskunnassa.”(mts. 131 – 134) Tämä tarkoittaa politiikan kannalta sitä, että markkinoiden toimintaan ei saa puuttua, hintaa, tarjontaa ja kysyntää ei saa säädellä ja politiikan tulee tyytyä varmistamaan olosuhteet, joissa markkinoiden itsesääntely voi toteutua. Ainoastaan markkinoilla tulee olla valta organisoida yhteiskunnan taloutta. Siinä missä talouden järjestys on historiallisesti ollut riippuvainen yhteiskuntajärjestyksestä, tässä kuvio on käännetty toisinpäin. Malli ei nimittäin  voisi toimia mikäli muuta yhteiskuntaa ei olisi jollakin tavoin alistettu sen vaatimuksille. (mts. 132 – 134)
-    Polanyi tulee tässä kohtaa varsinaisesti niiden tuotannon tai teollisuden osatekijöihin, jotka eivät ole määritelmän mukaisesti tavaroita eli valmistettu myyntiä varten, mutta joiden täytyy itsesäännellyssä markkinataloudessa toimia ikäänkuin ne olisivat tavaroita, eli työhön, maahan ja rahaan. (mts. 133 – 136) Ollessaan osa itsesääntelevää markkinamallia myös näille täytyy olla markkinat ja hinnat vaikka luonteeltaan ne eroavat muusta tavarasta: työ on inhimillistä toimintaa, jota ei voida erottaa muusta elämästä, maa puolestaan osa luontoa, jota ei ole tuottettu ja raha taas ostovoiman symboli, joka on seurausta pankkitoiminnasta ja valtiontaloudesta. (mts. 135) Polanyi kutsuu tämän pohjalla olevaa oletusta ”tavarakuvitelmaksi”. (mts 136) Sikäli että markkinamalli ohjaisi koko yhteiskunnan toimintaa Polanyi myös katsoo, että ”Yksikään yhteiskunta ei kuitenkaan kestäisi karkeisiin kuvitelmiin perustuvan järjestelmän vaikutuksia hetkeäkään, jollei sen inhimillistä ja luonnollista ainesta suojeltaisi tämän saatanallisen myllyn jauhannalta.”(mts. 137) Tämä liittyy olennaisesti siihen, mitä Polanyi myöhemmin kirjassa käsittelee ”yhteiskunnan itsepuolustuksena”.
-    Polanyi katsoo, että markkinatalouden ”äärimmäinen keinotekoisuus juontaa juurensa siitä että tuotantoprosessi itsessään perustuu ostamiseen ja myymiseen”(mts. 137). Tämän hän näkee juontuvan puolestaan siitä, että teollisen tuotannon monimutkaistuessa tuli siihen yhä enemmän osatekijöitä, joiden tarjonnan täytyi olla turvattua. Kaupallisessa yhteiskunnassa tämä tarjonta puolestaan voitiin turvata vain mahdollistamalla niiden ostaminen. Tavarakuvitelman (tai käytännön?) soveltaminen työhön, maahan ja rahaan johtuu siis kahden prosessin yhteenliittymisestä: kaupallisesta- tai markkinayhteiskunnasta toisaalta ja teollisesta tuotantojärjestelmästä toisaalta. (mts. 139) Tavarakuvitelmasta tuli yhteiskuntaa ohjaava periaate taloudellisen toiminnan tehostuessa ja noustessa yhteiskunnallisen toiminnan keskiöön. Kyseessä on Polanyin mukaan prosessi jossa ”yhteiskunnasta oli tullut kautta linjan talousjärjestelmän liitännäinen.” (mts. 140)

Polanyi kuvailee kappaleen aluksi kehitystä aikavälillä 1879-1929, jonka aikana hiljattaisen protektionismin johdosta syntyy maailmanpolitiikkaan jänniteitä ja markkinatalouden itsesääntely alkaa heiketä. Liberalismin mukaisesti itseään sääntelevät markkinat vaativat toimiakseen vapaita markkinoita kapitalismin kannalta keskeisimmille tuotannontekijöille eli työlle, maalle ja rahalle. Polanyin mukaan protektionismi ja siitä seuraavat ongelmat kansainväliseen talouteen ja politiikkaan osoitti, etteivät markkinat kyenneet tasapainottamaan järjestelmää tehokkaasti ja yhteisön “itsesäilyttävien” toimien olikin tarkoitus estää markkinoiden synnyttämät vinoumat ja puuttua niiden mahdollisimman vapaaseen maailmanpolitiikkaa vääristämään toimintaan.

Polanyi todentaa tätä kuvailemalla Amerikan kehitystä 1890-luvulle saakka. Tuohon asti Amerikassa oli maata, työtä ja rahaa jatkuvasti tarjolla, mistä seurasi, ettei itsesääntelevän markkinajärjestelmän “itsensäsääntelevyydelle” ei itse asiassa ollut edes tarvetta, eivätkä ihmiset, luonto ja liiketoiminta kaivanneet minkäänlaista suojelua tai valtiointerventioita. 1890-luvun jälkeen työvoiman alimpia kerroksia ei kuitenkaan enää voitu korvata maahanmuuttajilla, ylemmät yhteiskuntakerrokset eivät saaneet enää maata vapaasti, minkä lisäksi maaperä ja luonnonvarat alkoivat köytyä. Tämän seurauksena kultakanta otettiin käyttöön, jonka avulla kotimaan kauppa saatiin liitettyä ulkomaankauppaan, minkä lisäksi maata ja sen viljelijöitä alettiin suojella, ammattiyhdistykset ja lainsäädäntö takasivat sosiaaliturvan työvoimalle, keskuspankkitoiminta aloitettiin jne.

Polanyin argumentti on siis, että “yhteiskunnallinen suojelu” edellä lueteltuine ilmiöineen oli itsesäänteleveksi väitettyjen markkinoiden liitännäisilmiö. Keskuspankkitoiminnan seurauksena kansankunnat alkoivat ilmentämään identiteettejään kansallisilla symbolivaluutoille, joita kansakunnat suojelivat ennenkuulummatton suurella suvereniteetilla (s. 326). Polanyin mukaan 1930-luvulle saakka talouden oppikirjoissa tai asiantuntijoiden keskuudessa ei tajuttu eikä haluttu tajuta kansakuntien eikä rahojen ilmiöitä ja niiden todellisia luonteita, sillä uskoteltiin sokeasti, että rahat olivat vain pelkkiä kansainvälisen kaupan vaihdonvälineitä eikä valuuttojen kansallisilla eroilla olluut minkäänlaista merkitystä. Polanyin mukaan myös taloustieteilijöiltä ja liberaaleilta poliitikoilta jäi huomaamatta, että maailmankaupasta huolimatta juuri kansakunnasta tuli tuon ajan määräävä taloudellinen ja poliittinen yksikkö, joka johti talouskasvun heiketessä protektionismiin ja suojeluun markkinataloudelta. Polanyin mukaan kansallisen ja kansainvälisen järjestelmän mekaniikka perustui juuri valuuttoihin ja niiden vaihdettavuuteen, mistä johtuivat myös talousromahduksen äkillisyyteen vaikuttaneet piirteet.

Protektionismin näkyviä seurauksia erityisesti myös vapaan markkinatalouden mallimaissa kuten Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa olivat keskeisimmille tuotannontekijöille seuraavat:

maa → viljatullit, ruoan hinnankorotukset, tehtaanomistajien & maanomistajien poliittinen liittouma, kartellit
työ → sosiaalilainsäädäntö, korkeammat palkat, ammattiyhdistykset
raha → onnistuttiin kaikkein suorimmin esittämään kaikkien yhteisenä etuna, sillä sisäisellä ja ulkoisella, sosiaalisella ja kansallisella protektionismilla oli taipumus sulautua yhtee, rahapolitiikan ja keskuspankkien vaikutus maailmantalouden ja -politiikan kannalta kaikkein merkittävin, rahajärjestelmän kansainvälinen merkitys oli kuitenkin vieläkin suurempi ja rahapolitiikan laiminlyönneistä oli rangaistuksena luottokelvottomuus ja jääminen sivuun maailmankaupasta

Tämän jälkeen mahdolliset (maitten väliset erot) voitiin johtaa tietyistä lainsäädännöllisistä ja hallinnollisista suojelutoimenpiteistä, sillä tuotannon ja työn ehdot riippuivat lähinnä tulleista, verotuksesta ja sosiaalilainsäädännöstä eli protektionistisista toimenpiteistä. Perustuslait alkoivat määrittellä instituutioiden toimivallan sekä säätelivät budjettien julkaisuajankohtaa, lakien voimaantuloa, sopimusten ratifiointia, maksuvelvoitteiden hoitamista, valtion tilinpidon sääntöjä, ulkomaalaisten oikeuksia, oikeusistuimien tuomiovaltaa ja vekselien maksupaikkaa, ulkomaisten obligaatioita jne.

MARKKINOIDEN ITSESÄÄNTELYN HEIKENTYMINEN:

Interventionismin merkitys kasvaa äänioikeuden myötä: poliittisia keinoja käytettiin täydentämään markkinoiden vaillinaista itsesääntelyä myös kansainvälisesti.

Esimerkki: tilanteessa, jossa maa oli jättänyt maksamatta velkansa lainaa antaneella maalle, paikalle komennettiin tykkiveneitä ja maksunsa laiminlyöneellä hallituksella – olipa se petollinen tai ei – oli vaihtoehtoinaan joko maksaa tai joutua tulitetuks. Itsensäsääntely ei toiminut ja edelläkuvattu toiminta oli pakollista, sillä muutoin toiselle kansakunnalle olisi tullut tappiota. Kansainvälien rahamekanismin nopeasti kasvavanut joustavuus ja yleismaailmallisuus tietyllä tapaa korvasi maailmankaupan kanavat, jotka alati supistuivat.

Polanyin argumentti: mikään yhteiskunnallinen instituutio ei voi olla olemassa kuin sen aikaa kun tälle instituutiolle on yhteiskunnallinen tilausta ja hyötyä. Instituution funktio voi kuitenkin Polanyin mukaan olla lähes mitä vain ja tuon instituution tarpeen voi määrittää lähes mikä tahansa, esimerkiksi tapa, traditio, jne. Tässä Polanyin historiallisessa tulkinnassa oli lukupiiriläisten mukaan hieman deterministinen kaiku, joskin instituutioiden määräytyminen on jokseenkin sattumanvaraista sen suhteen, mitkä institutionaaliset muodot rupeavat paikkaamaan yhteiskunnallisia tarpeita ja yhteiskunnallista etua. Miksi esimerkiksi fasistit nousivat valtaan juuri Saksassa ja Italiassa?

Polanyin argumentin taustalla on poliittisen toiminnan monimuotoisuus, jossa toisilleen vastakkaisetkin poliittiset ideologiat saattavat liittoutua edistämänsä asian ajamiseksi tai yhteiskunnan suojelemiseksi ja yhteiskunnallisen kokonaisedun ajamiseksi. Polanyin mukaan yksittäinen luokka subjektina ei riitäkään historialliseen muutokseen.

“Loppuun asti itsekäs luokka” (esimerkiksi porvarit, maanomistajat, sosialistit jne.) ei esimerkiksi voi menestyä vaan sen tulee aina liittoutua toisten kanssa, joiden kanssa edut ovat yhdenmukaiset. Luokka ei aja ainoastaan taloudellista etua vaan liittyvät toisiinsa yhteiskunnallisen edun kautta? Yhteiskunta ei muodostuu luokista, mutta luokkien keskinäiset paineet ja suhteet muuttuvat historiallisesti, luokat joutuvat erilaisista asemista suhteutumaan tuohon muutokseen. Polanyin tulkinta ei kuitenkaan ota huomioon, että luokkien yhteistyössä esimerkiksi toinen luokka voisi hyväksikäyttää toista luokkaa samansuuntaisista tavoitteista huolimatta vaan Polanyin mukaan myös yhteistyön hedelmät jaetaan ilmeisesti tasan.

Polanyillä näyttäisi olevan jännite: luokkien väliset eturistiriidat vs. ”yhteiskunnan tarpeet”. Yhteiskunnan tarpeiden mukaan yhteiskunnat eivät voi antaa väestönsä kuolla esimerkiksi nälkään. Nämä ovat ihmisille ominaisia tarpeita yhteiskuntaluokista riippumatta eli tarpeet pitävät sisällään yhteiskunnan perusolemassaolon tarpeet, jottei yhteiskunta sorru ja ajaudu barbariaan. Polanyi kritisoi käsitystä siitä, että markkinatalouden itsesääntely kykenisi huolehtimaan kaikista näistä tarpeista.

Tätä vasten herää kysymys, ketkä sitten ovat ajaneet ja saaneet Polanyin kirjassa tähänasti kuvaileman kehityksen aikaiseksi eli saatanallisen myllyn ja vapaan markkinatalouden ja miksi se ei sitten olekaan ollut yhteisen edun mukaista? Polanyillä jonkinlainen vääräntietoisuuden ajatus tai konseptio, että on tavoiteltu jotain muuta kuin markkinataloutta, joka on ikään kuin syntynyt vahingossa, eikä markkinatalouden synnyttämiseen ole liittynyt kapitalismin luominen vaan joidenkin esimerkiksi luokkien yksittäisetujen ajaminen ja tähän liittyvä poliittinen yhteistyö. Toisekseen Polanyi antaa luokkien sijaan painoharvoa erityisesti yksittäisille valtiomiehille. Tämän kautta on myös ymmärrettävissä se, miksi Polanyi ajattelee helposti, että ihmisten pyrkimykset kääntyvät lopulta itseään vastaan eivätkä ihmiset pysty loppuun asti vaikuttamaan omaan kehitykseensä, sillä historialliset kehityskulut muotoutuvat hitaammin kuin yksittäisen ihmisen keskimääräinen elinikä antaa myöten.

Kokoontumiskerralla heräsi myös keskustelua siitä, mitä on Polanyin ihannoima antropologia? Polanyi alleviivaa pitkin kirjaa sitä, että työn, maan & rahan kuvittelu nykyisessä kapitalismissa ja markkinataloudessa on jotenkin harhaista suhteessa alkuperäisiin kulttuureihin ikään kuin nämä eivät olisi olleet kuvittelun ja sopimuksen tulosta. Vastakkainasettelu modernin markkinatalouden (epäaidon) ja heimokulttuurien (alkuperäisen) välillä. Palautuu lopulta kysymykseen ihmisen tosiluonteesta, jossa sosiaalisesti järjestetty yhteisö on “luonnollisempi” kuin markkinatalous, jossa talous määrää ihmisten välisiä suhteita. Voidaan kuitenkin kyseenalaistaa käsitys, etteikö yhteiskuntamuoto ja se miten yhteiskunnan taloudellinen reproduktio olisi vaikuttanut ihmisten välisiin suhteisiin myös jo Antiikin aikoina demokratiassa ja orjataloudessa, jolloin syntymällä orjaksi, ei ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia luonnollisiin sopimuksiin.

Toinen dikotomia Polanyillä on “yhteiskunnallisen” ja “taloudellisen” edun välillä. Polanyillä vaikuttaisi olevan historiallista kehitystä selittäessään loputon tasapainottelu tietoisen ja poliittisen toiminnan, aktiivisten luokkien, eturyhmien välillä ja virkamiesten ja poliitikkojen välillä sekä toisaalta sattumankaupan, yhteiskunnallisten reunaehtojen, välttämättömyyksien jne. välillä. On olemassa jotkin yhteiskunnalliset reunaehdot (mutta tarkemmin ja systemaattisesti määrittämättömissä olevat reunaehdot), joita hallitsevakaan luokka ei voi ylittää: kukaan ei voi ajaa täysin omaa etuaan ilman että antaisi myös periksi. (vrt. Gramscin käsitys yhteisestä edusta)

Historiaa eteenpäinvievä voima Polanyillä on esimerkiksi sisäinen tai ulkoinen uhka, johon reagoidaan kollektiivisesti, jotta yhteiskunnan olemassaolo säilyy ja jälleen kerran vältetään barbaria, joka kumminkin vaikuttaisi Polanyin mukaan olevan alkukantaisempi ja siten aidompi yhteisöllisyyden muoto kuin nykyinen markkinatalous.

Polanyin historiankäsitys on funktionaalinen sen sijaan, että olisi teleologinen. Markkinataloudessa fetissi tavaramuodossa, aikaisemmissa yhteiskuntamuodoissa fetissi sosiaalisiin suhteisiin. Kapitalismissa sosiaalisten suhteiden piilotetut suhteet siirtyivät tavaroihin ja tämä markkinatalouden vääjäämättömään tuhoon johtava kestämätön ongelma Polanyin mukaan.

Liberalistinen vapaus on Polanyin mukaan ideologinen illuusio tai utopia, joka sortuu omaan mahdottomuuteensa ja johon ei koskaan ole oikeasti edest pyrittykään. Yhteiskunnalliset ilmiöt syntyvät ja institutionalisoituvat aina rajoitetun historiallisen järjestelmän ja sen muotoutumiseen vaikuttavien toimijoiden toiminnan tuloksena, ja vaativat aina jonkinasteisia interventioita ja rakennustyötä, vanhojen rakenteiden purkamista ja uusien synnyttämistä, yhteiskunnallisten toimijoiden (valtion ja luokkien) taholta. Kiista siis koskee lähinnä sitä, millaiset sopimuksen ja rakennelmat lasketaan vapauden piiriin ja kuka saa määritellä mikä on vapaata. Vapauden ollessa meidänkin aikanamme automaattisesti positiiviseksi mielletty käsite, sen sisällöstä käydään jatkuvaa kamppailua. Vapaudesta puhuttaessa hyvät ja pahat vapaudet määrittyvät ideologioista käsin, eivät mistään olemassa olevasta todellisesta täydellisen vapauden ajatuksesta tai mahdollisuudesta. Pitäisikö siis eliminoida koko keskustelu abstraktista vapaudesta ja puhua konreettisista yhteiskunnallisista ilmiöistä?

Markkinoiden syntyminen ei ole mikään itseohjautuva tai luonnollinen vapautumisen prosessi, kuten liberaalissa taloustieteessä on kuviteltu ja pyritty todistamaan, vaan itsestään säätelevät markkinat syntyvät tietyissä historiallisissa oloissa aktiivisen rakentamisen ja sopivan lainsäädännön keinoin. Vaikka markkinoiden syntymistä kuvataan itsestään kehkeytyväksi jatkuvan vapautumisen prosessiksi, on se Polanyin mukaan tietoista ja tiedostamatonta eri luokkien suorittamaa vanhojen rakenteiden purkamista ja uusien synnyttämistä. Polanyi siis erottaa laissez-fairen, joka olisi hänen mukaansa mahdoton täydellisen sopimuksettomuuden ja sääntelyn puuttumisen tila, ja liberalismin, joka kaikesta vapauskeskustelustaan huolimatta perustuu uudenlaisen sopimusjärjestelmän aktiiviselle synnyttämiselle.
Liberalsimista, jota kuitenkin virheellisesti usein kutsuttiin laissez-faireksi, tuli 1700- ja 1800-lukujen kuluessa ideologinen voima, jonka eteen ei saanut asettaa mitään. Prosessi alkoi näyttää luonnolliselta ja välttämättömältä, vaikka todellisuudessa se oli seurausta valtion ja hallitsevien luokkien yhteisistä ponnistuksista, jolle utilitaristinen filosofia ja liberalistinen taloustiede loivat teoriaa. Lainsäädäntö ja valtionhallinnon siirytminen yhä byrokraattisempaan suuntaan loivat otolliset olosuhteen itsesäätelevien markkinoiden synnyttämiselle. Valtion ja markkinoiden välinen vuorovaikutus vahvistui markkinoiden merkityksen kasvaessa, ja taloudellisen vallan keskittymisellä oli merkittäviä seurauksia syntymässä olevalle demokraattiselle päätöksenteolle. Valtionhallinto siirtyi parlamentaristisesta viitekehyksestä (Isossa-Britanniassa) kohti byrokraattisempaa päätöksentekoa. Tässä vaiheessa kehitystä valtio toimi suoraan markkinaliberalismin syntyä tukevana ja edistävänä koneistona.

Myöhemmin valtio ja luokat ovat toimineet myös toisenlaisen sääntelyn ja lainsäädännön lähteenä, kun yhteiskuntaa suojeleva itsepuolustus on ollut välttämätöntä yhteiskunnan selviytymisen kannalta. Tällöin ttoimijat ovat saattaneet olla suunnilleen samat, jopa ideologiset perustelut ovat saattaneet pysyä samoina, mutta aika on vain vaatinut uudenalaisia toimia yhteiskunnan säilymisen takaamiseksi. Polanyi haluaa kumota liberalistien väitteet siitä, että mikäli itsesääteleviä markkinoita ei olisi jossain välissä alettu rajoittamaan, ei kapitalismi ja talousjärjestelmä ikinä olisi joutunut kriisheihin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Liberalistien väite on usein ollut ( ja on yhä edelleen? Vrt. keskustelut uusliberalismista), että liiallinen sääntely ja valtiointerventiot aiheuttivat kriisin puuttuessaan jatkuvasti vapaammiksi ja vapaammiksi tulevien markkinoiden luonnolliseen toimintaan. Polanyin mukaan markkinoiden oma toiminta johtaa yhteiskunnan itsepuolustuksen syntymiseen suojellakseen markkinoita ja yhteiskuntaa lopulliselta tuholta, ja näin ollen valtiointerventiot ja muut markkinoiden rajoitukset ovat itseasiassa järjestelmän itsensä sisäsyntyisiä välttämättömyyksiä ja seurausta sen toiminnasta ennenmin kuin syy järjestelmän muutoksille. Sopimusjärjestelmä ja markkinatalous hankaavat yhteen ja häiritsevät toistensa toimintaa, syntyy kaksoisliike. Sopimusjärjestelmä syntyy myös markkinoiden sisäisissä rakenteissa ja koskettaa keskeistä toimintaa talouden alueella, kun yritysten välillä syntyy sopimsujärjestelmiä.
Samanlainen logiikka toimiii myös markkinoiden itsensä piirissä. Keskeinen tendenssi markkinoilla on pääomien ja omistuksen kasaantuminen (monopolisoituminen) yritysten tavoitellessa voittoa kilpailullisilla markkinoilla, mistä seuraa itsestään säätelevien vapaiden markkinoiden kaventuminen. Markkinoissa itsessään on siis niiden vapautta ja itsesäätelevyyttä kaventava sisäsyntyinen elementti.
Mutta mikä tässä on tietoisten toimijoiden ja tietoisen toiminnan suhde ”historian prosesseihin”, kuinka itsestään liikkuvana koneitona yhteiskunta voidaan nähdä?

Yhteiskunnassa jokaisella luokalla on Polanyin mukaan omat tehtävänsä, jotka muotoutuvat kunkin historiallisen hetken vaatimusten kautta ja muovaavat näin kulloistakin luokkaa kokonaisyhteiskunnallisten tarpeiden mukaan. Eri luokkien tehtävät yhteiskunnassa vaihtelevat siten, että jokainen ajaessaan omaa luokkakohtaista etuaan puolustaa samalla myös jotakin yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta välttämöntä aspektia, ja luokan menestyminen ja omien tavoitteidensa saavuttaminen riippuvat siitä, kuinka hyvin se kulloinkin pystyy suoritumaan kokonasiyhteiskunnallisesta tehtävästään. Uuden yhteiskunnan muotoutuminen asettaa aina haasteensa, joihin luokkien on pyrittävä vastaamaan, mistä syntyy uusi yhteiskunnallinen järjestys. Maatalousväestön tehtävänä on omavaraisuuden turvaaminen ja maanpuolustus, työväenluokante tehtävänä yleisinhimillisten oikeuksien puolustaminen ja omistavana luokan tehtävänä tuotannon pyörittäminen. Polanyin yhteiskunta- ja luokkakäsitys ovat todella funktionalistisia, missä menee toimijuuden ja historiallisen prosessin tai yhteiskunnallisen rakenteen rajat? Mikä oikeastaan on yhteiskunta tässä, subjekti, organismi? Mikä saa aikaan muutoksen ja mistä syntyy yhteiskunnan ”itsesäilytysvietti”, jota Polanyi kuvailee. Entäpä yhteiskunnan, luokkien ja yksilöiden tiedostamisen rajat? Onko kaksoisliike yhteiskuntaa determinoiva ja sen välttämättä aina pelastava tendenssi, entäpä yhteiskunnan täydellinen tuohoutuminen, onko se mahdollista?

Protektionismi
Polanyi tarkoittaa protektionismilla yhteiskuntaa suojelevia voimia, jotka liittyvät kaksoisliikkeeseen. Laajasti ajatellen kyse on erilaisten toimijoiden liitoista, joilla varmistetaan talouden ennustettavuus. Tämän kehityksen myötä tapahtuu myös kansakuntien perustuslaillista yhdistymistä, jonka seurauksena kansallisvaltiot tulevat toistensa kaltaisiksi. Polanyi näkee markkinatalouden ja ulkomaankaupan keskeisenä yhteiskuntien legaalisia rakenteita määräävänä tekijänä.

Poikkeuksellisesti Polanyi ajattelee, että esimerkiksi myös monopolit ovat seurausta protektionismista (vrt. Marx). Monopoli ei ole markkinoiden hallitsematon efekti, vaan markkinoilla toimivien yritysten ja ihmisten yritys vakauttaa markkinatilanne. Polanyi ei kuitenkaan erittele monopolien vahingollisia vaikutuksia esimerkiksi kansantalouksille.

Marxin ja Polanyin talouskäsitykset
Keskustelussa pohdittiin Marxin ja Polanyin erilaisia talouskäsityksiä. Marxille talous on yhteiskunnasta erillinen osa, joka kuitenkin ohjaa yhteiskuntien toimintaa. Polanyin käsitys taloudesta antropologisempi – kaikissa ihmisen yhteiskunnissa on ollut talous, joskin se on ollut merkitykseltään erilainen kuin modernin yhteiskunnan markkinoihin perustuva talous. Polanyi ei kuitenkaan selitä eksplisiittisesti omaa käsitystään markkinatalousjärjestelmästä, vaan kirjoittaa esseistisesti ja markkinatalouden merkityksiä on etsittävä eri kappaleista. Tässä tulee esiin myös Marxin ja Planyin ero tieteilijöinä; Marx on talouden mekaniikasta kiinnostunut taloustieteilijä kun taas Polanyi on yhteisöä ja yhteiskuntaa tutkiva antropologi.

Interventiot ja vapaa kauppa
Keskusteltiin myös siitä, kuinka taloudellinen tai poliittinen interventio markkinoiden toimintaan on klassisen taloustieteen luoma käsite, ja edustaa sen ideologista vastakohtaa. Käytännössä Polanyi kuitenkin osoittaa, että markkinat tarvitsivat kaikenlaisia interventioita vain jo siksi, että markkinoiden toiminta voitaisiin taata. Tästä seuraa se, että interventioista puhuminen ei ole millään tavalla objektiivista, vaan aina jotenkin ideologista. Samanlaista ideologista rasittuneisuutta edustaa klassisen taloustieteen keskeinen vapaus-käsite. ”Vapaa kauppa” merkitsee vain sitä, että talouden toiminta on järjestetty jollakin tietyllä institutionaalisella tavalla. Järjestelyn ”vapaus” on yksinkertaisesti periaate, joka hyödyttää jotakin/joitakin osapuolia. Mitään universaalia vapaata kauppaa ei ole olemassa, vaan jokainen vapaaksi ymmärretty kauppa kytkeytyy aina partikulaariseen tilanteeseen ja sen tulkintaan.

LUKU XVIII

Talousteoriaa
Verraten paljon keskusteltiin jälleen talousteorian ympärillä pyörivistä kysymyksistä. Erityisesti kultakannan suhde valtion kauppataseen ongelmiin ja niiden heijastumiseen joko talouden tai politiikan piiriin aiheutti päänvaivaa. Kultakannan ymmärtäminen sekä tämän päivän Eu-talousalueen toiminnan ymmärtäminen auttaisi huomattavasti Polanyin yksityiskohtaisten huomioiden selvittämisessä.

Polanyin historiankirjoitus
Keskusteltiin Polanyin historiankirjoituksesta. Polanyi ei esitä, että historian suuret onnettomuudet olisivat tapahtuneet siksi, että jotkin ihmiset tai valtiot olisivat toimineet ahneesti, typerästi tai muuten tyhmästi. Koulun oppikirjoissa esimerkiksi ensimmäinen maailmansota näyttää alkavan Sarajevon laukauksista. Polanyin antama taloudellinen selitys sodalle on paljon uskottavampi juuri siksi, että sodan ja epävakaisuuden aiheuttavat ne rakenteet ja puitteet joissa yhteiskunnat toimivat, ei ihmisten pahuus sinänsä. Tästä johtuen Polanyi ei myöskään tarjoa markkinatalouden synnylle esimerkiksi luokkaan perustuvia syitä, vaan esittää että markkinatalous on monikerroksisen historian tulema, jossa menneisyyden ihmiset ovat toimineet tulevaisuudesta tietämättöminä.

Polanyi ja luokat
Edelleen keskusteltiin Polanyin luokkakäsityksestä. Luokat ovat historiallisen kehityksen tulos, eivät historiallisen kehityksen ohjaajia (vrt. Marx). Polanyin käsityksen keskipisteessä on yhteiskunta kokonaisuutena. Luokat saavat roolinsa yhteiskunnallisen kokonaisuuden puitteissa. Luokkien keskinäinen kamppailu on myös mahdollista, mutta vain silloin kun yhteiskunnallinen todellisuus ajaa ne siihen. Polanyin mukaan yhteiskuntaa ohjaavat sille esitetyt haasteet, jotka voivat tulle yhteiskunnan sisältä (vrt. teollinen vallankumous) tai sen ulkopuolelta (vrt. ilmastonmuutos tänä päivänä).

Keskustelua syntyi Polanyin tavasta käsitellä luokan merkitystä yhteiskunnassa. Mielenkiintoisena nähtiin Marxin luokkakäsityksen kritiikki ja kuinka Polanyi piti luokkaetuihin perustuvaa selitystä rajallisena. Polanyi näkiyhteiskunnan tarpeiden määräävän luokan kohtalon eikä toisinpäin. Keskusteltiin maahanmuutosta ja etnisistä ryhmistä luokkina Polanyihin suhteutettuna. Perussuomalaisuutta verrattiin kirjassa esiintyneeseen protektionismiin ja pohdittiin muutoksen ”jarruttamisen” funktiota nyky-Suomessa. Polanyi väitti yhden ryhmän luokkaetujen saavan hyväksynnän yhteiskunnassa vain jos sitä tuetaan muissa luokissa. Näkemys yhteiskunnasta kokonaisuutena on merkittävä osa Polanyin näkemystä. Ajatusta verrattiin Haapalan ”kun yhteiskunta hajosi”-kirjaan jossa Haapalan lähestymistapa todettiin vastaavaksi. Polanyin väitti yhteiskunnallisten ongelmien jäävän taloudellisten ongelmien varjoon. Keskusteltiin väitteestä suhteessa nykypäivään ja yhtäläisyyksien löytämisestä päivittäisestä puheesta talouden ensisijaisuudesta yhteiskunnan hyvinvoinnin luojana. Yhteiskunnan kokonaishyvinvointi on riippuvainen muustakin kuin BKT:n määrästä. Keskusteliin Suomen viimeaikaisimmasta sijoittumisesta maailman vauraimmaksi maaksi brittiläisen legatum-yrityksen barometrissa. Barometrissa tarkasteltiin valtioiden taloutta, yrittäjyyttä ja innovaatiokykyä, koulutusta, terveyttä, vapautta, turvallisuutta ja demokraattista hallintoa.

Polanyi käytti1800-luvun Intiassa tapahtuneita nälänhätiä esimerkkeinä siitä kuinka talouden kehittyessä olisi samalla pitänyt huolehtia kulttuurisen ja sosiaalisten tekijöiden rakentamasta hyvinvoinnista. Polanyi kirjoitti: ” Taloudellisesti Intia kenties hyötyi- ja pidemmän päälle niin todella kävikin- , mutta sen yhteiskunta hajosi, mikä altisti sen kurjuudelle ja alennukselle.” Keskusteliin nyky-Suomen talouden ja muun hyvinvoinnin suhteesta. Mielenkiintoa herätti myös Tampereen paikallishistoria ja sen teollistuminen. Eräs pohdittu kysymys oli kuinka Tampereen kokonaishyvinvointi historian saatossa on tasapainoillut talouden ja siltä suojelevien tapahtumien kanssa. Keskusteltiin Finlaysonin tekstiilitehtaiden patruunoista Nottbeckeista ja heidän kapitalistisista pyrkimyksistä mutta myös isällisestä roolista suhteessa työntekijöihin. Olihan tehtailla oma päiväkoti ja kirkkokin. Lukupiirin päätteeksi käytiin vielä lyhyt keskustelu peruspalkasta ja työnmerkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Keskustelun alkuvaiheilla tehtiin erinäisiä huomioita Polanyin tyylistä. Kirjailija tuntuu kirjoittavan ajoittain hyvin ristiriitaisesti. Selitykseksi tekstin ajoittaiselle epäjohdonmukaisuudelle tarjottiin sarkasmia, jonka löytyminen asiallisesta tekstistä saattaa yllättää. Lisäksi huomattiin, että Suuressa murroksessa käytetään usein ”kaikki tietävät” tai ”uusimman tutkimuksen valossa” -tyylisiä ilmauksia, mutta ei kuitenkaan aina selvennetä tarkemmin tietolähteitä. Kolmas kirjassa hämmennystä herättänyt seikka on Polanyin aikakäsitys: Vuosilukuja ei aina mainita puhuttaessa yhteiskunnan muutoksen eri vaiheista, minkä vuoksi lukija ei voi aina olla varma, mihin ajanjaksoon viitataan.

Päivän varsinaisena asiasisältönä oli markkinoiden kehittyminen ja ylipäätään nykyään jo vakiintuneiden instituutioiden syntyminen. Polanyi löytää kaupan ensivaiheet primitiivisten ryhmien ryöstöretkistä, joista kehittyi vaihtoa, jos molemmat osapuolet olivat tarpeeksi vahvoja, eikä kumpikaan pystynyt suvereenisti hyväksikäyttämään toisen resursseja. Oli kyse sitten ryöstelystä tai vaihdosta kauppa oli luonteeltaan täydentävää, eli sillä pyrittiin hankkimaan esimerkiksi maantieteellisesti vaikeasti saavutettavia hyödykkeitä. Jo edellisessä luvussa mainitut uudelleenjako ja vastavuoroisuus olivat tärkeämpiä periaatteita kuin oman edun tavoittelu. Esitettiin mielipide, jonka mukaan Polanyi ihannoi liiaksi primitiivisiä kulttuureja ja demonisoi nykymenoa. Primitiivisten kulttuurien todettiin eroavan toisistaan ja niihin todettiin mahtuvan myös raaempia versioita.

Kaupan institutionalisoitumiskehitys ja kysymykset miksi kaupungit alkoivat kasvaa; entä ritarikunnat kehittyä; ja miksi lopulta kehittyi valtio, nostettiin pohdinnan kohteeksi. Todettiin, että kaupungistumiskehitys oli voimakasta Välimerellä renessanssin aikaan kaupankäynnistä johtuen. Euroopan urbanisoitumiseen epäiltiin vaikuttaneen kaupan kasvun, maatalouden ylituotannon ja yhteiskunnan yleisen ”kaupallistumisen”. Suuret yksiköt toivat kilpailuetua ja loivat myös muille järjestäytymispainetta. Kaupallisen kilpailun kiristymiseen myötävaikuttivat samantapaisten tuotteiden tuleminen saatavaksi markkinoilla [esim. parantuneiden liikenneyhteyksien ansiosta?] ja väestöpaineen.

Polanyi ymmärtää saatanallisella myllyllä nimenomaan koneellista tuotantoa. Polanyi itse nostaa monimutkaisten ja kalliiden koneiden kehittymisen ja kauppiaan ”kehittymisen” tärkeään rooliin. Kehityksen alkutahdit voidaan kuitenkin katsoa lyödyksi jo paljon aiemmin. Sisämarkkinoiden synnyn yhteydessä voidaan nähdä valtasuhteiden talouden ja sosiaalisten suhteiden välillä keikahtaneen ensin mainitun eduksi. Jos siis talouselämä oli aiemmin ollut alisteinen sosiaalisille suhteille, niin kaupan kehittyessä sosiaaliset suhteet ja traditiot rajoittivat markkinoita yhä vähemmän.

Polanyi kirjoittaa suuressa murroksessa politiikan ja talouden erottamispyrkimyksistä. Lukupiirissä ajateltiin jaon olevan luonteeltaan abstrakti, eikä koskaan toteutuneen täydellisesti. Paradoksaalisesti yritys erottaa talous muusta yhteiskunnasta ei ole välttämätöntä vaan poliittinen päätös. Voidaan kuitenkin sanoa, että (1800-luvulla?) syntyi taloudellinen ja poliittinen sfääri, jotka ovat enemmän erossa toisistaan, kuin aiemmin. Politiikalle ja taloudelle muotoutui omat instituutionsa. Viimeistään 20-luvulla laman myötä talouden ja politiikan jako huomataan kuitenkin toimimattomaksi.

Lukupiirissä käytiin lisäksi nopeatempoisia pohdintoja, joihin pöytäkirjan pitäjä ei ehtinyt mukaan:

• Polanyi mainitsee eri tuotannontekijöille – maa, raha, työ – syntyneen omat markkinansa: mutta millaiset olivat rahamarkkinat Euroopassa 1800-luvun alussa, entä voidaanko niiden edes sanoa olleen olemassa sitä ennen?
• Samaan keskusteluun liittyi pohdintoja markkinoiden toiminnan muuttumisesta tuotannon ”suosimisesta”, kuluttajan ”etuun”.
• Tuotanto myyntiin markkinoille on eri asia kuin tuotanto käyttöön. Nämä kaksi prosessia toimivat toisistaan poikkeavilla logiikoilla.

Lukupiirissä tehtiin myös lyhyt ekskursio Marxiin ja hänen suhteeseensa käyttöarvoon. Mutta sen keskustelun saa referoida se, ken on Marxinsa paremmin lukenut.

III ”Asuinsija vs. edistys”

Suuren murroksen ensimmäisen osan aloittavassa III luvussa ”Asuinsija vs. edistys” Karl Polanyi pyrkii tunnistamaan 1800-luvulla tapahtuneen muutoksen taustoja ja mekanismeja.

Polanyi nostaa esille 1400-luvun lopusta 1600-luvun puoliväliin vallinneen porvariston ja kuningashuoneen välisen aitaamiskonfliktin. Aateliset ja kartanonherrat määrittelivät omistusoikeuksia uudelleen aitaamalla entisiä yhteismaita joko laiduntamista varten tai viljelykäyttöön. Jos maat otettiin lampaiden laidunmaaksi, menetettiin asuinpaikkoja ja työmahdollisuuksia. Toisaalta villateollisuus toi töitä vuokratilallisille ja maattomille mökkiläisille. Maan ottaminen viljelyskäyttöön kasvatti ruokavaroja. Kuningashuone, piispat ja kanslerit pyrkivät vastustamaan aitaamista tai ainakin rajoittamaan sitä laeilla. Kehityksen pysäyttäminen ei kuitenkaan onnistunut. Aitaamisen seurauksena monet menettivät asuinsijansa ja kokonaisia kyliä autioitui Englannin maaseudulla.

Aitaamista voidaan pitää eräänlaisena markkinatalouden preludina: käyttö ja tuotanto irtautuivat jo hieman toisistaan. Kotona harjoitettu villateollisuus oli yksi askel polulla palkkatyöhön, ja työn ja vapaa-ajan irtautumiseen toisistaan. Villateollisuuden synty myötävaikutti myös puuvillateollisuuden syntyyn ja siten teolliseen vallankumoukseen. Aitaaminen oli Länsi-Euroopassa yleisemminkin vallalla ollut kehityssuuntaus. Yhtenäisistä viljelyskäytännöistä luovuttiin, hajanaisia peltoja pyrittiin yhdistämään ja alkeellinen yhteismaalaitos poistui.

Englannin sisällissota 1641–1651 kääntyi parlamentaristien voitoksi ja monarkia poistui. Monarkian murenemiseen vaikutti kruunun talouspolitiikka, joka alkoi haitata kaupankäyntiä. Kuningashuone käytti loppuvaiheessa oikeuksiaan yhä useammin väärin. Parlamentti asettui tukemaan aitaajia. Valta siirtyi yhteiskuntaluokalle, jonka etujen mukaista oli kaupan ja talouden kehittyminen.

Polanyin kritiikki taloustieteille

Vaikka kruunu ei pystynytkään estämään peltomaan aitaamista, tuon ajan valtiomiehillä oli kuitenkin Polanyin mukaan merkittävä rooli kehityksen hidastamisessa. Pystyivätkö kotinsa aitaamisen seurauksena menettäneet ihmiset sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin ja löysivätkö he uutta työtä, riippui muutoksen nopeudesta.

Taloustieteet keskittyvät Polanyin mielestä liiaksi lopputulokseen unohtaen kehitysprosessin. Lopputuloksen oletetaan olevan määrätty jo ennalta. Tämä näkemys ei jätä valtiollisille toimijoille liikkumavaraa. Kehitys englannissa 1400-luvulta eteenpäin olisi kuitenkin voinut olla myös toisenlainen, ja silloin lopputuloskin olisi muuttunut. Polanyi kuitenkin korostaa, että vaikka kehityskulun suuntaa ei voida muuttaa ponnistuksista huolimatta, on ponnistusten leimaaminen taantumukselliseksi toiminnaksi jälkeenpäin perusteetonta. Muutoksen hidastaminen on myös saavutus. Jos näin ei olisi, hallitus tai mikään muukaan toimija ei pystyisi suorittamaan minkäänlaisia interventioita.

Teollinen vallankumous

Parlamentaristien päästyä valtaan, ei jäljellä ollut kruunua, jonka etujen mukaista olisi ollut säännellä taloutta tai pyrkiä hidastamaan teollistumiskehitystä. Kirjoittavat yli aaterajojen kuvasivat vallankumouksen aikana vallinneita yhteiskunnallisia oloja inhimilliseksi alennustilaksi. Englannissa oli muuttoliikettä maata kaupunkiin ja siitä seurasi slummiutumista. Tehtaat saastuttivat kaupunkien ilman ja perheyhteys kaupungeissa rakoili. Polanyi tarjoaa selitykseksi ongelmiin Englannin yhteiskunnallista hajaannusta ja ennenäkemätöntä talouskehitystä. Teollinen vallankumous oli hänen mukaansa kuitenkin vain alkusoittoa hurmahenkiselle uskolle talouteen ja sen lainalaisuuksiin.

Markkinatalouden synty

Markkinajärjestelmän ajatus alkoi muotoutua, kun tuotannossa alettiin enenevässä määrin käyttää koneita. Ennen kalliiden työkoneiden hankkimista pitää punnita tarkkaan, maksavatko koneet itsensä takaisin. Koneellinen tuotanto voidaan sovittaa yhteiskuntaan vain, jos tuotannosta tehdään olennainen osa ostamista ja myymistä. Kauppias soveltuu toimeen, mutta vain niin kauan, kun toiminta on voitollista. Hän ei enää osta valmiita tavaroita vaan niihin käytetyn työn ja raaka-aineen.

Kaikkien tuotannon osatekijöiden tulee olla ostettavissa ja tasaisesti saatavilla, muuten koneellisen tuotannon aloittaminen on liian riskialtista. Kaikkien tulojen täytyy nyt olla peräisin jonkin asian myymisestä, oli se sitten työ tai jokin tuotannontekijä. Tämä on minkä tahansa teollisen kapitalismin toimintaperiaate – myös nykyään. Markkinajärjestelmä, jonka täytyy kehittymisensä jälkeen antaa toimia omaehtoisesti, ilman että mikään taho puuttuu sen toimintaan

IV Yhteiskunnat ja talousjärjestelmät

Taloustieteilijät pyrkivät johtamaan markkinoiden lait ihmisen luonnollisista taipumuksista. Polanyi kuitenkin esittää, että talousteoriat perustuvat liian lyhyeen ajanjaksoon ja että ennen omaa aikaamme ei ole ollut olemassa yhtäkään taloutta, jota markkinat hallitsisivat. Liian lyhyt historiallinen perspektiivi johtaa taloustieteilijät vääriin oletuksiin.  Esimerkiksi oletus vain omaa etuaan ajavasta homo economicus:sesta on saattanut olla tosi Euroopassa viimeisten satojen vuosien aikana, kun markkinat ovat kehittyneet ja voimistuneet Euroopassa.

Polanyi väittää tukeutuen antropologisiin esimerkkeihin esimerkiksi Trobriand-saarilta ja antiikin valtakunnista, että ihmisen talouselämä on yleensä ollut alisteista sosiaalisille suhteille. Markkinamekanismien ja voitontavoittelun sijaan primitiivisten talouksien kaksi tärkeää periaatetta ovat uudelleenjako ja vastavuoroisuus.

Uudelleenjaolla Polanyi viittaa resurssien jakoon koko ryhmän kesken. Esimerkiksi taitava metsästäjä jakaa saaliinsa koko ryhmälle, eikä pidä sitä kokonaan itse. Uudelleenjaolla on taipumus kietoa myös talous itseensä. Se tapaa olla osa poliittista hallintoa. Vastavuoroisuus Trobriand-saarten tapauksessa liittyy perheorganisaatioon: Enot kantavat päävastuun perheiden elatuksesta. Mies voi luottaa siihen, että hänen vaimostaan puolestaan huolehtii vaimon veli. Eno ei siis saa varsinaista taloudellista hyötyä ponnistuksistaan sisarensa hyväksi.

Polanyi ei kuitenkaan väitä, että uudelleenjaon ja vastavuoroisuuden periaatteet eivät kuitenkin väistämättä johda täysin demokraattisiin yhteisöihin. Esimerkeiksi hän nostaa Egyptin, Babylonian ja Afrikan etnisesti jakautuneet yhteisöt. Afrikan yhteisöjen tapauksessa ylempi kansankerros saattaa koostua karjankasvattajista ja alempi maanviljelijöistä. He vaihtavat tuotteitaan mutta eri kerrosten välisen työnjaon ei tarvitse olla tasapuolinen. Jakamisesta on hyötyä kaikille, mutta samalla sillä peitellään riistoa.

Kolmas suurinta osaa maailman talousjärjestelmistä koskeva periaate on kotitalousperiaate, eli tuottaminen omaan käyttöön. Tämä periaate toimii vasta, kun maatalous on tarpeeksi edistynyttä. Tuotanto ja varastointi tähtäävät oman ryhmän – esimerkiksi kartanon työläiset tai perhe – hyvinvointiin.

Markkinoiden myötä voitontavoittelu nousi tärkeämmäksi kuin käyttöarvo. Tämä on samalla suurin muutos nykyisen ja sitä edeltäneen talousjärjestelmän välillä.

Pöytäkirja

Pöytäkirjan pitäjä Juhani

Polanyi-korostaa muutos-retoriikka. Yksilöllä ei ole tässä retoriikassa juurikaan realistisia mahdollisuuskia estää historian kulkua. Polanyin historia kuva ei ole kuitenkaan deterministinen, missä siihen ei voi vaikuttaa ollenkaan. Päinvastoin Polanyi korostaa valtioden talouteen puuttumista tärkeänä yhteiskuntaa ylläpitävänä tekijänä; taloudellinen edistys tuhoaa sosiaalisia rankenteita. Polanyin historia kuva sen sijaan teleologinen; hallitukset lakkautuvat kun aika on kypsä.
Polanyin näkökohta onkin antropologinen. Hän näkee markkinatalouden synnyn kulttuurin muutoksena. Tästä esimerkkinä voi käyttää aitaamista. Aitaaminen johti sarkajaosta yksityisviljelyyn. Kulttuurin tasolla tämä tarkoitti maanomistajuutta; työnjaollisesti alettiin tehdä työtä muille. Ei viljelty enää maata, vaan jonkun omaisuutta.
Maatalouden yksityistäminen on historiallinen episodi, joka johti väestön muuttamiseen maaseudulta kaupunkeihin. Vapaa työväestö muodosti  työreservin uudelle teollisuuden. Samalla maanviljelykin siirtyi palkkatyön piiriin. Siirryttiin luontaistaloudesta markkinatalouteen. ”Saatanallinen mylly” tehtaan trooppi, kielikuva, Polanyin puheessa yleistyy markkinatalouden kuvaksi. Taloudellisella muutoksella on aina hintansa yhteiskunnan rakenteissa: ´Puoluekannasta ja muista mielipiteistä riippumatta kaikki kirjoittajat, niin konservatiivit ja liberaalit kuin kapitalistit ja sosialistitkin, puhuivat teollisen vallankumouksen aikana vallinneista yhteiskunnallisista oloista inhimillisen alennustilan pohjattomana kuiluna.` (s.88)
Vastavuoroisuuden käsite nosti paljon polemiikkia aiheesta ja sen vierestä. Vastavuoroisuuden käsite on vahvasti antropologiseen tutkimukseen perustuva. Keskustelu syntetisoiksi rinnastan vastavuoroisuuden vallan käsitteeseen. Vastavuoroisuus on kollektiivista toimintaa, jossa lahjoitetaan toiselle ilman että odotetaan suoranaista vastalahjaa. Tätä ei pidä sekoittaa altruismiin. Vastavuoroisuudessa voittaa yhteisö; vallan kollektiivinen puoli. Yksilöllinen voiton tavoittelu ei riitä, eli vallan distributiivinen puoli on riittämätön yksilön selviytymiselle. Yksilö tarvitsee suojakseen isomman yhteisön, tyypillisesti suvun. Huolehtiessaan yhteisöstä yksilö huolehtii itsestään. Vastavuoroisuus johtaa uudelleen jakoon; ”seremoniallinen jako” josta huolehtii välittäjä, usein kylän johtaja.
Tällainen sosiaaliantropoliagasta ammentava redusoiva puhe sai runsasta kriitiikkiä, eritoten Veeralta, joka lupasi olla palaamatta aiheeseen, osakseen. Puheessa rinnastuu historiallisesti laaja skaala yhteiskuntia. Eri yhteiskuntien ja historiallisten tilanteiden redusointi antoi ”mutkat suoriksi” kuvan Polanyin analyysista. Anything goes. -Paul Feyerabend
Taloudelliset suhteet olivat valjastettu uudistamaan sosiaalisia suhteita. Yksilön toimeentulo ei ylittänyt pistettä missä suvun tuki olisi jäänyt turhaksi.. Sosiaaliset rakenteiden merkitys näkyy niiden yhteiskuntaa ylläpitävyydessä. Tällaiseen ajatteluun ei homo economicus ei sovi. Kirjassa Polanyi kritisoikin paljon Smith:iä essentialismista, jossa vaihtaminen & vaihtotalous nähdään ihmiselle luonnollisena. Polanyi petaa tällä kritiikillä tilaa vastavuoroisuuden käsitteelle.
Polanyi ei usko essentialistiseen ihmiskäsitykseen ja hylkää paitsi Smithin idean myös homo economicus-ajattelun.  Työnjaon hän näkee perustuvan sosiaaliseen muutokseen eikä talouteen perustavaksi. Toisaalta hän näkee talouden ja kulttuurin rakenteiden välillä yhteyden. Polanyi haluaakin pitää kulttuurin monitahoisuudesta kiinni nähden talouden sen osana – kuten antropologiassa on tapana.
Hylätessään homo economicus mallin Polanyi kieltäytyy luonnollistamasta voiton maksimointi-ajattelun.  Peli teorian mukainen taloudellinen rationalismi ei ole essentialistisesti oikeutettavissa. Tämä herätti laajaa keskustelua: onko voiton tavoittelu ja taloudellien rationalisaatio osa yksilön kokemus maailmaa vai kenties sosiaalinen fakta? Sosiaaliteiteilijänä kieltäydyn näkemästä mitään ihmisyyttä, joka voisi kannatella yksilötasolla predikaateja. Suomeksi sanottuna taloudellinen rationalisaatio on kulttuurillinen rakenne. Koska Polanyin ihmiskuva on kuitenkin rationaalinen, päämäärä tietoinen, on hyvä käyttää utiliteetin käsitettä. Tämä ei tarkoita pelkkää taloudellista arvoa vaan pikemminkin sosiaalista arvoa.

Alustajana Juhani

Polanyi näkee taloudelliset muutokset, kuten kultakannasta irtautumista kelluvaan valuuttaan yhteiskunnallisena muutoksena. Ajatus ei ole mitenkään tautologinen. Polanyi havainnollistaa historiallista muutosta, joka tapahtui siirryttäessä vapaisiin markkinoihin. Embedded economy eli alisteinen talous toimi kansallisvaltoiden poliittisten intressien alaisuudessa. Talouden nostaminen autenttiseksi kentäksi tarkoitti sen irroittamista kaikista konteksteista. Filosofian opiskelijat tunnistavat tämän transendentin-käsitteen alta. Talous antoi arvoa käsitteille, jotka olivat ennen antaneet arvoa taloudelle. Yhteiskunnan kentät  kuten työ ja maa liudentuivat talouden alueelle. Samaan aikaan ´haute finance´,  suurpääoma alkoi toimia kv-poliittisena tekijänä. Polanyin näkökanta onkin antropologinen, hänen tutkiessaan taloutta politiikan, poliksen,  ja kansojen muovaana.

1800-luvun sivilisaatio Euroopassa perustui 4 instituutioon:

1. Vallan tasapainojärjestelmään: Voitiin puhua Pax Europasta, Euroopan rauhasta. Entinen Pax Britannica, v. 1815 Waterloon taistelun jälkeinen Britannia voitti itselleen kv-vesien herruuden. Mikä tarkoitti laajaa kolonialistista kaupan organisointia, tästä esimerkkinä Kiina ostettiin oopiumilla. Polanyi puhuu tästä rauhan aikana; hän rajaa sodan käsitteen tilaan, jossa sotilaallinen kahakointi ei mene yksiin taloudellisen rationalismin kanssa. Kolonialismi, sotilaallisessa muodossaankin, tuki isäntä valtion taloutta eikä tule siksi mainituksi. Kolonialistiset konfliktit tukivat Euroopan taloudellista kehitystä. Polanyi kuittaakin, että sodan hinta mitataan valtion valuutan kurssimuutoksina.
2. Kansainvälinen kultakanta, joka Polanyin sanoin ”symbolisoi maailmantalouden ainutlaatuista organisaatiota”. Kultakanta oli kansainvälistä protektionismia: valuutan kurssin sitomista kultakantaan. Myöhemmin mainittavat Rotschildin ja Morganin suvut muodostivat omaisuutensa tällä järjestemällä.
3. Itsesääntelevät ja –ohjautuvat markkinat, jotka loivat ennennäkemätöntä vaurautta. Talouden suvereniteetti varmisti taloudellisen päämäärälogiikan, joka ei ollut kansallisen politiikan manipuloitavissa.
4. Liberaali kansallisvaltio. Talouden erottaminen poliittisista instituutioista; tämä vaati pitkälle vietyä poliittista organisaatiota, jotta pystyttiin erottamaan talouden tekijät politiikan tekijöistä. Pankkiirit olivat konstituonalismi ajava taho; läpinäkyvä vakaa hallinto oli yksi kasvavan talouden tarpeista. Kansallisvaltion voidaankin katsoa syntyneen talouden tarpeisiin. Tämä tarkoitti suurta taloudellista rationalisaatiota, joka saman aikaisesti nosti uusia luokkia, Polanyi nostaa tästä esimerkiksi porvariston, ja toisaalta legimitoi valta-asemia.

Pax Europa oli yhtä kuin vallan tasapaino. Tämän rauha oli talouden kehittymisen perusta; rauhaa käytiin suurvaltojen ja suurpääoman ehdoilla. Polanyi nostaa kaksi itsenäistä valtioiden välistä toimijaa Rotschildin suvun ja J. P. Morganin. Herrat työskentelivät neutraaleina, talouden nimissä toimivina, valtioiden välisinä välittäjinä. He yhdistivät poliittiset päättäjät rahoittajiin muodostaen kv-politiikkaa. He rahoittivat sotia, jonka Polanyi näkee sodan liudentumisena yhteiskunnallisesta taloudeksi alueeksi.

Kv- ja kansallinen talous pankkijärjestelmät olivat rinnakkaisia. Protektionismi toimi kansallisesti ja kansainvälisesti keskuspankkien valvonnassa. Valuutan sitominen kultakantan oli osa protektionismia. Nämä osaltaan pitivät yllä valtasuhteiden tasapainoa. Talous olikin suuri osa kv-politikointia. Kv-talous oli kansallisvaltion suvereniteetin ylittävä tekijä. Joka asetti valtioiden käymälle politiikalle rajat. Polanyin käyttää esimerkkinä luoton ottoa: Valtio jonka politiikka ei ole uskottavaa tai mielekästi ei saa luottoa. Jokaisen suvereenin valtion on sidottava toimijuutensa kv-yhteisön politiikkaan.

Polanyi julmasti toteaa sodan asettavan liiketoiminnanehdot. Varsinkin kolonialisoiduissa maissa oli näin. Toisaalta valtion budjetti on yhtä kuin valuutan ulkoinen arvo. Taloudellisen hyödyn maksimoinnin logiikka tarkoitti rauhaa. Valtiot olivat luopuneet suvereeniteetistaan saadakseen, eli negatiivista oikeuksistaan saadakseen positiivisia oikeuksia. Vallan käytössä alkoi entisen distributiivisen puolen lisäksi näkyä kollektiivinen puoli. Tämä tilanne edellytti laajaa infrastruktuurin ja hallinnon kehittymistä. Leikkisästi voisi ilmaista, että talous pelasti meidät valtioiden hirmuvallalta – siitähän rationalisaatiossa on kyse?

Alutus II luku: Konservatiivinen 20-luku, vallankumouksellinen 30-luku (s.59-75)

Alustaja Veera

Tässä tekstissä oli itsessäänkin paljon ”alustuksen” luonnetta, eli oletan Polanyin vasta hahmottelevan lukialle historiallisia tapahtumia, jotka sitten tullaan perustelemaan ja esittämään osana jotakin prosessia myöhemmin kirjassa. Älkää siis ihmetelkö perustelemattoman tuntuisia väitteitä, ne eivät ole omiani, vaan herra Polanyin.

Taloudellisen järjestelmän hajoaminen alkoi 1900-luvun alussa. Markkinayhteiskunta alkoi järjestelmänä vanhentua ja sortua omaan mahdottomuuteensa. (Esim. tästä toivottavasti lisää tulevassa, koska Polanyi ei toistaiseksi perustele mitenkään väitettään.) I maailmansota ja sitä seuranneet kriisit olivat seurausta tästä taloudellisen (itsesäätelevät markkinat – kultakanta) ja sen seurauksena poliittisen (vallan tasapainojärjestelmä ja liberaali valtio) järjestelmän hajoamisesta. Taloudellisen järjestelmän kytkentää yhteiskuntaan ja heikkenemistä ei kuitenkaan ymmärretty tai suostuttu myöntämään, vaan sekä taloudellinen että poliittinen järjestelmä pyrittiin maailmansodan jälkeen palauttamaan ennalleen sotaa edeltävää aikaa vastaavaksi.

20-luku oli vielä pyrkimystä palata sotaa edeltävän ajan järjestelmiin.Tämä sekä taloudellisen että poliittisen järjestelmän ”tuplarestauraatio” oli kuitenkin tuomittu epäonnistumaan, sillä sitä perustaa, jolle ne kerran rakentuivat, ei ollut enää olemassa. Poliittiikassaan uudet valtiot sekä Neuvostoliitto toteuttivat monia länsimaissa jo tapahtuneita poliittisia ja taloudellisia muutoksia, pyrkien kohti liberaaleja länsimaisia ihanteita. Myös vallan tasapainojärjestelmä yritettiin pystyttää uudellen, mutta se oli mahdotonta, sillä hävinneet maat suljettiin kv-poliittisen järjestelmän ulkopuolelle ja tehtiin poliittisesti ja sotilaallisesti impotenteiksi. Kun itsenäisiä neuvottelevia osapuolia ei enää ollut, ei myöskään vallan tasapainoa voitu palauttaa. Myöskään Kansainliitto järjestönä ei voinut taata kv-järjestystä, koska sillä ei ollut valtaa ylittää itsenäisten valtioiden suvereniteettiä. Tähän kaipaisin vähän keskutelua siitä, kuinka itsestään selvänä käsitteenä vallan tasapainojärjestelmää, sen toimintaa ja olemassaoloa voidaan pitää (esim. kv-poliitiikasta löytyy tähän mielenkiintoista analyysiä..) Onko se Polanyille jokin kv-järjestystä aina määrittelevät tekijä, vai vaan historiallisessa tilanteessa olemassaollut toiminnantapa. Taloudessa taas markkinayhteiskunta itsessään oli sortumassa, mutta tätä näkemättä valtiot, poliittisesta järjestelmästään riippumatta, pyrkivät pelastamaan kultakannan. Valuutta- ja luototusjärjestelmästä oli tullut koko yhteiskunnan järestykseen ja kaikkiin sen jäseniin konkreettisesti vaikuttava järjestelmä. Mielenkiintoista on Polanyin ajatus siitä, että usein vallankumouksellisten uusin ideoiden aikakautena pidetty 20-luku näyttäytyykin nimenomaan konservatiivisena pykimyksenä vanhaan.

Kultakantaa pyrittiin pelastamaan vakauttamalla valuuttoja hyvinkin väkivaltaisesti ympärimailmaa, mikä johti taloudellisten ongelmien ohella poliittisiin levottomuuksiin. Sisäisten levottomuuksien ohella kv-järjestelmän kriisi leivisi nopeasti maasta toiseen. Esimerkiski Yhdysvallat antoi tukensa Englannin punnalle, pelätessään kultakannan puolesta ja piti korkonsa alhaalla, jotteivat pääomat siityisi Englannista uudelle mantereelle. Tämän seurauksena Yhdysvaltain sisäiset inflaatiosta johtuvat taloudelliset ongelmat kuitenkin pahenivat ja huipentuivat -29 Mustaan torstaihin. Kultakannan intohimoinen suojelu johti lopulta siihen, että vapaiden markkinoiden sijaan valtiot ajautuivat kansallista taloutta suojellakseen kaupanrajoituksiin ja omavaraisuuteen.

Polanyin mukaan vapaiden markkinoiden pelastamiseen tähdännyt operaatio johti nurinkurisesti niiden tuhoutumiseen, mutta samalla vanhan järjestelmän pelastamiseen tarkoitetut instituutiot toimivat siltana uuteen järjestelmään sopeuduttussa. 30-luku oli Polanyin mukaan kaikkialla vallankumouksellista muutoksen aikaa, kun vanha järjestelmä hylättiin ja erinäisiä uusia otettiin käytöön (New Deal  -politiikka, 5-vuotis suunnitelmat, kansallissosialismi). II maailmansota oli seurausta tästä täydellisestä yhteiskuntien institutionaalisesta hajoamisesta ja uudelleen järjestäytmisestä.

Talousjärjestelmän hajoaminen on osasyynä tätä suurta murrosta, mutta ei silti kykene selittämään sitä, millaiseksi uusi järjestelmä muotoutui. Polanyin mukaan valtiot ovat keskenään symbiotottisessa järjestelmässä ja muutoksen aikoina ne ikäänkuin takertuvat toisiinsa ohjaten näin toistensa kehitystä. Olemassa olevan järjestelmän kannattajille muutos on paljon hankalampi, kun sen vastavoimille, jotka pystyvät poikkeavasta asemastaan johtuen ennakoimaan ja myös vauhdittamaan kehitystä. Saattaakin näyttää siltä, että muutosprosessi on lähtöisin joistakin valtioista, mutta Polanyin mukaan kyse on aina yhteiskunnallisesta objektiivistesta prosessista, jonka välikappaleena ja myötävaikuttajina eri valtiot toimivat. Esimerkiksi fasismi ja sosialismi täyty käsittää yksittäisistä valtioista irrallisina, transendentteinä prosesseina. Polanyin näkökulma jää itselleni vähän auki, enkä tiedä tarkoittaako hän todella, että yhteiskunnalliset muutosprosessit täytyy nähdä historiallisesta konkreettisen valtioon sitoutuvasta kontekstistaan ainakin osittain irrallaan, vai onko kyseessä vain kirjan tutkimuskohteen rajaus. Tutkimuskohteekseen hän määrittää ne institutionaaliset muutokset, joita yhteiskuntajärjestelmissä tapahtui suuren murroksen aikana ja jonka reunaehtoina sitä toteuttavat valtiot voi nähdä. Poliittisen toiminnan, historiallisen ja kulttuurisen kontekstin ja järjestelmäteoreettisten näkökulmien ristiriitaisuudet nousevat keskeiseksi kysymykseksi.

Taloudellisen liberalismin pyrkimys synnyttää itsesäätelevät markkinat epäonnistui, mistä seurasi suuri institutionaalinen, kokoyhteiskuntaa mullistava muutos. Ajatus itsesäätelevistä markkinoista oli ollut perustana 1800-luvulla syntyneelle sivilisaatiolle, joka markkinoiden lisäksi muodostui vallantasapainosta, kv-kultakanta järjestelmästä ja libraalista valtiosta. Vaikka kaikkia yhteiskuntien/yhteisöjen olemassaoloa säätelevät aineelliset seikat, on markkinayhteiskunta ainoa yhteiskuntajärjestyst, jossa markkina vetoinen talous ts. voitto motiivi on tullut kaikkea yhteiskunnallista  määrittäväksi periaatteeksi. Siispä, jotta voidaan tutkia suurta murrosta tulee tutkia markkinayhteiskuntaa, sen mekanismeja ja juuria.

Pöytäkirja by: Olli Herranen

Pöytäkirjamerkinnät ovat melko hajanaisia ja paikoittain epäselviä / sisäisesti epäkoherentteja, mutta mikään ei estä lisäilemästä sinne asiaa / vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Vaikka sitten uusillakin kysymyksillä, keskustelu saa ja sen pitääkin elää. Long live keskustelu, keskustelu is dead!

- Talouden ja politiikan erottaminen ollut Polanyin mukaan tavoitteena 1800-luvulla (kuten myös myöhemmin kirjassa tulee ilmi). Kysymys heräsi siitä, kuinka pitkälle tähän pystyttiin käytännössä vai puhuuko Polanyi ns. ideaalityyppisesti, eli pyrkii hahmottelemaan jotain ideaa pääpiirteissään, vaikkei se olisikaan kääytännössä toteutettavissa? Esiin nousi myös puhe liberaalin valtion määritelmästä Polanyilla, eli onko liberalismi taloudellista vai poliittista. Todettiin, että talous alkaa kasvavassa määrin hallita myös politiikkaa, vaikka niitä yritettiin erottaa toisistaan. Todellisuudessa ne ovat aina sitoutuneina toisiinsa.

- Puheeksi nousivat valtioiden suvereniteetti ja sotilasvoimat. Todettiin, että talous pyrkii hallitsemaan valtiota ja sen sotilasvoimia omia pyrkimyksiään varten, mutta suvereenin valtion ja sen hallitsijoiden valta myös olellinen asia valtapolitiikasta ja sen sotilasvoimien hallinnasta puhuttaessa. Talous ei siis riitä voimana organisoimaan ainakaan yksiselitteisesti valtiollisia sotilasvoimia taakseen. Nykyään toisaalta suvereniteetti on pitkälle paikoin taloudellisesti sidottu, koska esim. monet latinalaisen amerikan valtiot ovat taloudellisissa vaikeuksissa ja riippuvaisia ei-valtiollisista rahoituslaitoksista tai valtiolllisista lainoista ja tämä voidaan nähdä selkeästi suvereeniuuden rikkomiseksi.

- Polanyi puhuu paljon suurpääomasta, muttei määrittele sitä tai erittele sitä muista pääoman lajeista.

- Yhteiskunnan järjestäytyminen ennen ja jälkeen Suurta Murrosta – ennen järjestäydyttiin aatelisuuden ja paikallisten talousalueiden mukaan, mutta nykyään kansallisvaltioiden alle.

- Kv-tason valtiollinen integraatio pääoman sanelemaa = 1. pitkä rauhan kausi. Onko keskinäisriippuvuus nykyään rauhan takeena?

- Kultakanta vakauttaa valuutan arvoja; 1) yhdessä maassa voidaan luottaa siihen, että muuallakin rahalla on arvoa, mutta myös 2) takaa arvon markkinoilla olevalle valuutalle. Miksi kultakanta petti? Jähmettikö taloutta?

Tässä yliassistentti Markku Konttisen kommentti kysymykseen kultakannasta ja pari linkkiä kultakannan mysteereihin, jotka ovat kyllä maksullisille sivuille mutta voivat tarjota lähdeviitteen ainakin aiheeseen:

“Kansainvälisellä tasolla kultakanta tarkoittaa kiinteää kullan hintaa jossakin valuutassa (viimeisin oli US taala, jolle oli voimassa 1 unssi kultaa = 35 USD vuoteen 1971 saakka: http://en.wikipedia.org/wiki/Gold_standard ) ja muiden valuuttojen sitomista tietyllä vaihtokurssilla tähän valuuttaan. Tällöin nämä muut sitomisesta sopineet menettivät rahapolitiikkansa riippumattomuuden ja joutuivat ainakin teoriassa seuraamaan kantavaluutan korkotasoja (niin kuin nyt käy valuuttakatejärjestelmässä, currency board: http://en.wikipedia.org/wiki/Currency_board ja nykyään euroalueella). Käytännössä kultakannassa ei moni maa pystynyt pitkään säilyttämään aiemmin ilmoitettua kurssia vaan joutui muuttamaan sitä.”

http://www.nber.org/papers/w11795

http://www.nber.org/papers/w15195

- 1. maailmansota alkoi enimmäkseen kahden valtaryhmittymän syntymisen seurauksena ja koska sen jälkeen yritettiin restaudoida kultakantaan perustuva talousjärjestelmä epäonnistuen siinä, alkoivat kansalliset sisäiset levottomuudet nostaa päätään. Kuinka tämä kahtiajako tapahtuu? Talousjärjestelmän heikkeneminen siihen pisteeseen, että valtiollisia (valtion sisäisiä?) blokkeja alkaa syntyä. Miksi Saksan siirtyminen kultakantaan tarkoittaa protektionismia?

- Puhuuko Polanyi markkinatalouden mekaniikasta “transsendenttina”, olosuhteita määräävänä lakina, missä mekaniikka ei katso asettumistaan mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan esim. kansallissosialismin syntyminen nimenomaan Saksassa oli sattumaa mutta mekaniikan tilanteeseen tuottama välttämättömyys?

- Vallan tasapainon käsite kyseenalaistettu ilmeisesti nykyän. Mikä on nykyisen käsityksen ero vallan tasapainosta verrattuna Polanyin aikaan ja käsitykseen siitä?